Sankaritarina

«Kuolee karja
Kuolee suku
Samaten itse kuolet;
Vaan nimi
Ei koskaan kuole
Hlt ken on hyvn saanut
Kuolee karja
Kuolee suku
Samaten itse kuolet;
Yhden tiedn
Mik' ei kuole:
Manalle menneen maine. «(Hvaml)
Jo luku viimeinen saa
Surmansa kohdannut lep sijallaan
Veljet maljan simaa nostavat
Tyhjksi juovat nimeen vainajan
Kaunis laiva kantaakseen saa miehen rauenneen
Laskua tuonpuoleiseen se vartoo rannalla
Aseet, korut, rikkaudet matkamies saa mukaansa
Alla suuren rovion lipuu hautansa
(Ja katso! Voiko toista niin ylvst nky olla
Kuin hiljaisten liekkien kurotus thti kohti.)
Kuolemaan me jok’ikinen kuljemme;
Jumalat ovat elvt valinneet
Veljemme syliin aaltojen laskemme;
J hyvsti, sinut aina muistamme
Kunniaa ei miekka voi taltuttaa;
Jumalat ovat sankarit nimenneet
Veljemme tuonen herralle luovutamme;
Siis hyvsti — kunnes jlleen kohtaamme
«Cattle die
Kinsmen die
Likewise you will die;
But the name
Will never die
Of one who has done well
Cattle die
Kinsmen die
Likewise you will die;
One I know
That never dies:
The fame of each one dead. «(Hvaml)
And so the last chapter is at hand
Who faced his death now rests on his place
His brothers raise a chalice of mead
And drink it empty in the name of the late
A craft so beautiful now may carry a peaceful man
On the shore it awaits release into what lies beyond
Weapons, jewels, riches the traveller is armed with
Underneath a vast pyre his grave will soon be sailing
(And behold! Can there be another sight so grand
Than of silent flames reaching out for the stars.)
Towards death we all are lead;
The gods have chosen those to live
Our brother we lay on the lap of the waves;
Fare ye well, you stay in our hearts
Honour no sword can tame;
The gods have recited the heroic names
Our brother we yield to the father of the dead;
Fare ye well — until we meet again