Kaatunut puu

Katon näit jälkii jalkapohjieni painamia
Ja mietin onks se ollu aina minä
Kuljettu polku ei näytä yhtään siltä miltä luulin
Leivänpalasetki liihotellu taivaan tuuliin
Oon ollu eksyksissä, silmist valonpilke hävis
Piiloutunu maailmalta ja samalla kai itseltäni
Se oli ku kuurupiiloo, mut kukaan ei tullu ettii
Riippuu musta kuinka kauan haluun ajelehtii
Luulin hetken et näkymättömyys on supervoima
Ja varmaa oiski, jos osais sitä kontrolloida
Mutten osannu ja siks ehkä mun käsist udas
Ku peilikuvas mun naama alko feidaantua
Eikä luvas ollu mitään uutta, tiedän sen nyt
Mun piti kasvaa, en mä haluu muuttaa mennyt
Vaan tätä hetkee, estää ikonia hapertumast
Osottava sormi syvällä mun silmämunas
Olin silmistä kadonnut, hajonnut
Ja mun oksat taipuu
En sitä kenellekään sanonut, halunnut
Että muut tietää
Olin maan alle vajonnut, hajonnut
Ja mun huonot tuulet
Ei saanu muille paljastuu
Et olin kaatunut puu
Viskipullos jäljel pohjat
Mutta minusta ei sitäkään
Siltä must tuntu, olin kapulaton rumpu
Kykenemätön itsstäni pitämään
Harvoin vereni on haaleet
Ja mielnliikkeet aina ollu vertikaalei
Ja jos kaadutaan ni pysytään sit matalana
Mut jos tunnen jotain, tunnen sen palavana
Mut minkäs teet ku liekki miltei näkymätön oli
Ja polku imi kohti pimeää
Keskel mun sydäntä se jättimäinen lovi
Teki kokoajan kipeämpää
Sitä tunnetta turruttelin vinkkutolkul
Ku tykittelin Monkeyl utopian kinttupolkui
Ja mietin huomaako kukaan muu
Ku ei tullu ääneen sanottuu
Olin silmistä kadonnut, hajonnut
Ja mun oksat taipuu
En sitä kenellekään sanonut, halunnut
Että muut tietää
Olin maan alle vajonnut, hajonnut
Ja mun huonot tuulet
Ei saanu muille paljastuu
Et olin kaatunut puu
Hereille havahduin ku vika lehti putos
Ei toiset nähny sisään ja mä en nähny ulos
Ei sitä huomannu kukaan muu
Ku ei ääneen tullu sanottuu
Olin kaatunut puu