Päivänsäde ja menninkäinen

Aurinko kun päätti retken
Siskoistaan jäi jälkeen hetken
Päivänsäde viimeinen
Hämärä jo maille hiipi
Päivänsäde kultasiipi
Aikoi juuri lentää eestä sen
Kun menninkäisen pienen näki vastaan tulevan
Se juuri oli noussut luolastaan
Kas, menninkäinen ennen päivänlaskua ei voi
Milloinkaan elää päällä maan
Katselivat toisiansa —
Menninkäinen rinnassansa
Tunsi kummaa leiskuntaa
Sanoi:"Poltat silmiäni
Mut en ole eläissäni
Nähnyt mitään yhtä ihanaa!
Ei haittaa vaikka loisteesi mun sokeaksi saa-
On pimeässä helppo taivaltaa
Jää luokseni, niin kotiluolaan
Näytän sulle tien-
Ja sinut armaakseni vien!"
Säde vastas:"Peikko kulta
Pimeys vie hengen multa
Enkä toivo kuolemaa
Pois mun täytyy heti mennä
Ellen kohta valoon lennä
Niin en hetkeäkään elää saa."
Niin lähti kaunis päivänsäde
Mutta vieläkin
Kun menninkäinen yksin tallustaa
Hän miettii, miksi toinen täällä valon lapsi on
Ja toinen yötä rakastaa