Meksikon pikajuna I

Pikajuna Meksikon
Halki kiitää, yö jo on
Valokeilat lakaisevat rataa kiiltävää
Haukku kuuluu kojootin
Häipyy meluun veturin
Sierra Madren takaa kuu kuin juusto möllöttää
Ensiluokan vaunussa
Uninen on tunnelma
Matkustajat — miehet, naiset — kaikki torkkuvat
Silloin vauhti hiljenee
Ja melkein pysähtyy
Missä lienee pysähdyksen syy?
Jarrut pyöriin kirskahtaa
Vaunun ovi aukeaa
Sisään syöksyy kaksi miestä mustanpuhuvaa:
Pikku-Pete, Iso-Pat
Gangstereita molemmat
Kumpainenkin suurta reikärautaa heiluttaa
«Kädet ylös, gentlemen!»
Huutaa käskyn terävän
Iso-Pat ja pari kertaa kattoon laukaisee
«Viisainta, kun jokainen nyt lompsan aukaisee
Kuula sille, joka kenkkuilee.»
Vastustaa ei kukaan voi, Pikku-Pete vartioi
Iso-Pat kun evakuoi sormin tottunein
Sormukset ja kukkarot, medaljongit, lompakot
Matkalaukut rosvo myöskin tutkii yksintein
Mitään uhreille ei jää, saalis toiveet ylittää
Pikku-Pete hohottelee kohti kurkkuaan:
«Miehet lyödään tainnoksiin, mutt' naiset viedään pois
Lempimättä en nyt olla vois.»
Jymisevä nauru soi, Iso-Pat nyt aprikoi
Kumppaninsa sanoja ja kohta murahtaa:
«Okay, niinpä tehdäänkin, saamme kelpo haaremin
Viedään likat piiloluolaan Sierra Madren taa.»
Silloin vaunun loukosta, herrasmiesten joukosta
Hidalgo nyt esiin astuu, sanoo: «Señores
Meille tehkää mitä vain mutt' naiset säästäkää
Muuten teistä kehno muisto jää.»
Seuraa hetken hiljaisuus, ehdotus on outo, uus
Haa, nyt naisten parvessakin syntyy kohinaa
Vanhapiika muuan, kas, viisikymmenvuotias
Vaatii puheenvuoroa ja heti sen myös saa
Silmät vihaa leimuten, tasajalkaa hyppien
Hidalgolle kiukkuaan hän ryhtyy purkamaan:
«Mitäs herra suutaan soittelee ja hääräilee
Me tehdään niin kuin rosvot määräilee.»
Vanhapiika hypähtää Patin kaulaan, siihen jää
Vaikka iso rosvo koittaa häätää häntä pois
Nainen lemmenkipeä, muiskuissaan on ripeä
Eikä Patin vastustelu estää niitä vois
Hohottelee Peten suu, kaveri kun hermostuu
Vanhanpiian kuiskiessa: «Darling, I love you.»
Matkustajat tuijottavat silmät selällään
Kuinka kaikki oikein päättyykään
Kauhuissaan on Iso-Pat, ikäneidon suudelmat
Tulisia ovat, niistä hehkuu lemmenlies
Kiljuu rosvo: «Kuulkaas Miss, minä olen naimisiss'
Ja on neljä lastakin, en ole vapaa mies
Kaverini kihlatkaa, siitä kelpo miehen saa.»
Puhe tämä Pikku-Peten posket kalventaa
Junavaunun ovesta hän säntää pakoon, jees
Muttei pääse metriäkään ees
Ikäneito hyljännyt, äskeisen on yljännyt
Pikkuruista Peteä hän halaa, suutelee
Vapauden takaisin, Iso-Pat sai tietenkin
Vuorostansa apua jo Pete huutelee
Vannoo, että myöskin hän, naimiskaupan pätevän
Solmi ja on lapsiakin vissiin seitsemän
Ehkäpä on kahdeksankin, laskutaidollaan
Kun ei Pete pysty loistamaan
Itkuun vääntyy neidon suu, nyt hän vasta kimmastuu
Peten leukaan täräyttää suoran oikean
Untenmailla otsa hiess' siinä uinuu pikkumies
Iso-Pat nyt huomaa vaaran häntä uhkaavan
Ehdi ei hän aseeseen tarttua, kun uudelleen
Vanhanpiian nyrkki puhuu — vaikka tuhanteen
Tuomari nyt laskea lukujaan kai sais
Ennen kuin Pat siitä virkoais
Pikajuna Meksikon matkaa jatkamassa on
Rosvot lojuu köytettyinä alla penkkien
Tehty on taas jako uusi
Takaisin kun omaisuus saatiin alkuasukkaitten sekä jenkkien
Vaara ohi, rauha maas, iloinen on vaunu taas
Yksi vaan on synkkänä no kuka arvatkaas
Onni taas on mennyt ohi suun… huhheijaa… onni taas on mennyt ohi suun…