Uniaika

Oli aika ammoinenki,
uniaika unohettu,
kaukoaika kammottuki,
mennyt mieli menetetty.
Sitätiesin sitätaisin,
sitäkauvan akttelinki,
Sitäelin elämäni
koinpa kuolla kuolemani
Mitätiesin, mitätaisin?
Jotta saatoin kerran kuolla,
täyty vastaan hangotella.
Mitätiesin mitätaisin?
Mitälienin taittamatta?
MikäMiunki vahvaks’saatto?
Kerro miulle, sitten tiiän.
Onko kasvot ihtelleni,
kehtailenko niitäkahtoo?
Onko kasvot ihtelleni,
tunnenko sen naamakseni?
Onko kasvot ihtelleni?
Jotta saatoin kerran kuolla,
täyty vastaan hangotella.
Taivaankannet paukutella,
kirjokansi kalkutella.
Taivaankannet paukutella,
kirjokansi kalkutella.
Eli kauvan, kauvan kahtoin,
kauvan saatoin tunteakki,
kovan koulun kiskuella,
kovan varren vänkytellä.
«Miul on kasvot isolleni,
miull on kasvot emolleni»
Yöhyt tumma minnuu verhoo,
kauhut paljo pelottelloo,
mutta päiväpaistaviki,
koittaviki risukasahan