Kanssa vanhan omenapuun

Kaipaus kun iskee
ja rähjäinen taivas
lunta taas heittää
haaveiden ylle.
Bowie laulaa
ja elämä kiitää
kuin perhosen leikki.
Kello on kolme,
mun sydämeen sattuu,
maailma täällä menee
huonompaan suuntaan.
Aurinkoaamut,
rauhaisat laulut,
muistatko vielä?
Sun puutarhahanskas pihalla lojuu,
mä en oo raaskinu heittää pois,
ootan kevättä
kanssa vanhan omenapuun.
Sun kitarankieles hyllyllä ruostuu,
mä en oo raaskinu heittää pois,
ootan kevättä
kanssa vanhan omenapuun, omenapuun.
Pimeyden turvin
mä uskallan itkee,
kaivata kaikkee
mennyttä hyvää.
Bowie laulaa,
se taivaassa laulaa,
sä oletko siellä?
Kello on neljä,
pian postia tuodaan,
Virtasen rouvakin
töihinsä lähtee,
pienellä palkalla,
sinnikäs nainen,
ihmeesti jaksaa.
Sun puutarhahanskas pihalla lojuu,
mä en oo raaskinu heittää pois,
ootan kevättä
kanssa vanhan omenapuun.
Sun kitarankieles hyllyllä ruostuu,
mä en oo raaskinu heittää pois,
ootan kevättä
kanssa vanhan omenapuun, omenapuun.
Mä rakastan sua aina,
huudan tähtiin ja avaruuteen!
Ei elämä parane siitä että vaihtaa kaiken uuteen!