Kaksi lastua vain

hellän hyväilyn
laineiden
päällä peiton
suolaisen
sylissä uutta, outoa päin
kelluit hetken
vierelläin taival niin pitkä me tehtiin
lokikirja loppuun kirjoitettiin
se menee jotenkin näin
kaksi lastua vain
kellui ajan virrassa rinnakkain
hetkisen
kahden, halki päivien kimalluksen
läpi vuosien
ne seilaili pelottomana lailla laivueen
kunnes sammui moottorinsa
tuuli yhteinen
me nähtiin miljoonat valot
aallot korkeat kuin kivitalot
koimme kevään tukevan tuoksun
jäisen riitteen, alajuoksun
näimme siluetin vapauden patsaan
yksinäisenä teräsastiassaan
vankina vapauden saarellaan
kaksi lastua vain…
ja he tunsivat tuskat tuulien
ja rajut pyörteet virtojen imun
täyteläisten huulien
kaksi lastua vain
rinnakkain polulla vuosimiljoonan mittaisen
me kaksi teimme sen
retken meidän pituisen
silloin meitä työnsi eteenpäin
tuuli yhteinen