Jätkäpojan syksy

Kai se on tää syksy,
joka jätkäpoikaa pitää pilkkanaan.
Mieli harhailee kuin tuuli
eikä tahdo päästä otteestaan.
Se juoksee sinne tänne kuin ois piru kannoillaan,
ja pelkää pysähtyä jos ei enää kotiin osaakaan.
Ei kai harmaampi vois olla
enää tämä tausta näkymän.
Jalat lipsuu ikävästi
näillä pitkospuilla elämän.
Kun ei paukut aina riittäis ihan kaikkeen joutavaan,
mutta ylpeys on vaan aika kova jätkä siirtää tontiltaan.
Mutta onneksi on kevät joka saapuu aikanaan.
Se keimailee ja pyytää jätkän kanssaan tanssimaan,
alta kulmiensa hymyilee, ja hetken olla saa
varma ettei oljenkorsi katkeekaan.
Hei, mitä mietit syksy
keväisin kun valo peittää maan?
Mietitkö jo että,
alkais tuuleen kohta uudestaan.
Vai nautitko sä keväästä kuin metsän tiainen
ja laitat saappaat jalkaan vasta kun on hetki viimeinen.
Kai jätkäpojan kuuluis
pitää omat murheet ominaan.
Helpompi ois kaivaa
ne maahan jäiseen routimattomaan.
Ei ne sieltä nousis jätkän heikkouksia kertomaan,
paitsi öisin kun on yksin vain haamut seuranaan.
Mutta onneksi on kevät joka saapuu aikanaan.
Se keimailee ja pyytää jätkän kanssaan tanssimaan,
alta kulmiensa hymyilee, ja hetken olla saa
varma ettei oljenkorsi katkeekaan.