Taivaanääreläiset

Kun olit sanonut mitä sanoit
kuulin tuhannen oven
varjoisilla käytävillä vääjäämättä sulkeutuvan.
Kun olit sanonut mitä sanoit
näin risteytyväin teiden mutkiin
lakastuvan tuhannen tienviitan.
Ja räpäytit vain silmiäsi
katsoit hetken muualle
kun sukupolvia kuoli ja kaupungit sortuivat.
Väistyköön päivät ja kalvetkoon kuut,
riittäköön rakkaus vain aamuun.
Sulkekoon kuolema pettäjäin suut,
en usko rakkauden haamuun, kalpeaan.
Kun olit sanonut mitä sanoit
minun sisälläni kuoli joku lapsi,
joka uskoi loputtomaan maailmaan.
Kun olit sanonut mitä sanoit
olin vapaa tänne kulkemaan
missä jokainen on kohtalonsa kanssa yksinään.
Siitä päivästä jäi pala hajoavaa taivasta kurkkuusi
ja otsallesi kuutamosta sirpale,
siitä päivästä jäi merentumma laine silmäkulmiisi
ja tuulenpesä asunnoksi kylmyyden.
Väistyköön päivät ja kalvetkoon kuut,
riittäköön rakkaus vain aamuun.
Sulkekoon kuolema pettäjäin suut,
en usko rakkauden haamuun, kalpeaan.