Luuhamara

tuuli kulkee maita
kylmät sateet helmoissaan
katse (niinkuin vanhan miehen)
lakaisee maisemaa
ajatus onnesta
saalis nylkemätön
turhaan kouristelee
seinäkoukussa
kuin kehyksistään
irrotettu maalaus
tai kesken syntymäänsä
kuollut vapaus
ei riko aikaa virta
aavehiukkasten
sen tyhjäautius
hyväksyy